RadVentures purjehduslomat

Purjehduskurssit ulkomailla

Rad Sailsin purjehtija- ja saaristopäällikkökursseja on mahdollista suorittaa myös ulkomailla. Kurssiin sisältyy teoriaa 8h ja 24h käytännön harjoittelua. Kurssi kestää ulkomailla viikon, lauantai-illasta perjantai-iltaan. Kurssit ovat Purjehduksenopettajat ry:n (Pory) auktorisoimia ja samoin Radin kouluttajat ovat Poryn auktorisoimia.

Purjehtijakurssi

Purjehtijakurssi on tarkoitettu purjehdusta aloitteleville eikä osallistumiselle ole esitietovaatimuksia. Kurssi antaa valmiudet toimia aktiivisesti purjeveneen miehistön jäsenenä.

Ulkomailla järjestettävä purjehtijakurssi koostuu 8 h teoriaosuudesta, joka järjestetään Suomessa yhteisesti kaikille ryhmille ennen suuntaamista ulkomaille. Kurssin pääsisältö painottuu yhteensä 24 h käytännön harjoitteluun veneellä.

Kurssit toteutetaan RadVenturesin lomareissujen yhteydessä siten, että samassa veneessä on korkeintaan 4 purjehtijakurssilaista ja loput ovat lomapurjehtijoita. Kurssi ja matka on yleensä viikon mittainen, lauantaista perjantaihin. Kurssin käytännön harjoitteet jakaantuvat tasaisesti koko matkan ajalle siten, että aikaa jää myös lomailuun.

Keväällä 2019 yhteiset teoriaopetukset järjestetään Helsingissä
to 2.5.2019 klo 16:30-20:30 ja ma 6.5.2019 klo 16:30-20:30.

Purjehtijakurssin sisällöstä voit lukea tarkemmin RadSailsin sivuilta.

Kurssimateriaalina toimii Poryn Purjehtimaan -opas. Voit ostaa sen verkkokaupastamme. Hyväksytystä kurssisuorituksesta saat myös todistuksen kurssin jälkeen.

Saaristopäällikkökurssi

Saaristopäällikkökurssi on tarkoitettu purjehduksen perusteet jo osaavalle kipparoinnista kiinnostuneelle purjehtijalle. Vaikka kurssilla käydään myös perusasiat läpi, on kurssin painotus paljolti kipparoinnin harjoittelussa, erilaisissa rantautumisissa ja navigoinnissa. Ulkomaan kurssilla korostuu erityisesti Välimerellä ja Karibialla yleisesti käytettävien rantautumis- ja ankkurointitapojen harjoittelu, ns. “med-mooring”.

Ennen saaristopäällikkökurssille osallistumista on suositeltavaa suorittaa Navigointi 1 tai Saaristolaivurikurssi. Näin navigointiopetuksessa on edellytykset päästä tavoitellulle tasolle kurssin aikana.

Ulkomailla järjestettävä saaristopäällikkökurssi koostuu 8 h teoriaosuudesta, joka järjestetään Suomessa yhteisesti kaikille ryhmille ennen suuntaamista ulkomaille. Kurssin pääsisältö painottuu yhteensä 24 h käytännön harjoitteluun veneellä.

Kurssit toteutetaan RadVenturesin lomareissujen yhteydessä siten, että samassa veneessä on korkeintaan 4 kurssilaista, joista korkeintaan 2 on saaristopäällikkökurssilaisia, ja loput ovat lomapurjehtijoita. Kurssi ja matka on yleensä viikon mittainen, lauantaista perjantaihin. Kurssin käytännön harjoitteet jakaantuvat tasaisesti koko matkan ajalle siten, että aikaa jää myös lomailuun.

Keväällä 2019 yhteiset teoriaopetukset järjestetään Helsingissä
to 2.5.2019 klo 16:30-20:30 ja ma 6.5.2019 klo 16:30-20:30.

Saaristopäällikkökurssin sisällöstä voit lukea tarkemmin RadSailsin sivuilta.

Kurssimateriaalina toimii Poryn uusi Purjeveneen päälliköksi -opas. Voit ostaa sen verkkokaupastamme keväällä 2019. Hyväksytystä kurssisuorituksesta saat myös todistuksen kurssin jälkeen.