Saronicinlahti ja saaristo alkavat Ateenasta etelään, ja pitävät sisällään useita vireitä etappisatamia. Viikon purjehdus Ateenasta tarjoaa mahdollisuuden tutustua mm. Poroksen, Hydran ja Dokoksen saariin, joissa riittää sekä upeaa luontoa tutkittavaksi tai aktiivista iltaelämää sitä kaipaavalle. Saaret ovat melko hyvin suojassa Aegeanmeren suuremmilta aalloilta ja tuulilta, mikä tekee Saronin alueesta erinomaisen purjehduskohteen kenelle tahansa. Alla on kerrottu muutamista saarista jo kohteista alueella, toki paljon muutakin löytyy 🙂
Saronin alueen purjehdusmatkojen lähtö- ja paluusatamana toimii yleensä Alimoksen satama Ateenan eteläosassa. Kreikan pääkaupunki lähtö- ja paluusijaintina tarjoaa monipuoliset vaihtoehdot lentojen järjestämiselle, ja kätevän mahdollisuuden viettää aikaa myös Ateenassa ennen tai jälkeen purjehduksen. Satamaan pääsee bussilla tai taksilla lentokentältä.
Vaihtoehtona Alimokselle on Lavrion satama. Se on suunnilleen yhtä kaukana Lentokentältä kuin Alimos mutta kauempana Ateenan keskustasta. Lavrioon pääsee myös bussilla tai taksilla lentokentältä.
Aiginan saari on keskellä lahtea ja melko lähellä Ateenaa. Se on suosittu kohde myös Ateenalaisten keskuudessa ja siksi viikonloppusin voi olla ruuhkaa. Saarella on suuremman Port of Aeginan lisäksi myös pienempiä satamia.
Hydra on suosittu mutta melko pieni satama, joten sinne kannattaakin suunnata ajoissa jos haluaa laituripaikan. Hydran idyllinen kaupunki on alueen kauneimpia kohteita. Autoja ei pahemmin ole joten kuljetuksista huolehtivat aasit. Aaseja onkin helppo bongata jo satamassa, kuten myös ravintoloita ja muita palveluja. Tännekin on hyvät lauttayhteydet Ateenasta.
Portochéli on kaupunki Peloponnesoksen niemimalla. Siellä iso matala lahti jossa on hyvin tilaa ankkuroida. Myös laituripaikkoja lötyy, samoin ravintolat ja palvelut. Kuvassa taka-alalla näkyy uuden huvivenesataman rakennustyöt vuonna 2019.
RadVentures järjestää purjehduksia Alimosista syksyisin ja keväisin Voit varata lomapurjehduksen tai purjehduskurssin verkkokaupastamme: https://holvi.com/shop/RadSails/section/purjehduslomat/.